torstai 19. heinäkuuta 2012

Forssa kr 14-15.7.-12

Kauan odotettu Forssa viikonloppu meni ohi nopeasti. Lauantaina lähdin skyeporukan mukaan, koska oltiin sovittu että lainaan Katin Lenny-skyeta. Sää ei ollut mikään suosiollinen - kun päästiin näyttelypaikalla ja saatiin purattua auto niin vettä tuli kuin saavista ois kaatanut. Ja seistiinkin varmaan n. puol tuntia puun alla sateen suojassa ettei ihan kokonaan kastuttaisiin. Teltta koottiin siis sateessa ja tässä vaiheessa päivää tuli pariin kertaan kelattua miksi täytyy ilmottautua kahdelle päivälle samaan näyttelyyn. Mulla oli vielä sateen lisäksi kauhea päänsärky joten alku ei ollut kauhean lupaava:D





Kun saatiin leiri pystytettyä oli vuorossa junnut aika nopeasti. Nuoremmissa hienosti Pauliina ja Tale-skye JH4! Onnea vielä! Itse jännitin vähän uutta rotua, mutta kuulemma esitin Lennyn ihan hienosti. Kisaajia oli reilu kymmenen joista pääsimme 5 parhaan joukkoon. Sitten vaihdettiin koiria. Sain vaihtokoirana Eelin villakoiran jonka kanssa suoriuduin kuulemma ihan ok. Loppujen lopuksi oltiin sijalla 4, johon olen hurjan tyytyväinen! Kiitos vielä Kati koira lainasta ja kaikille seurasta, oli kiva päivä kuitenkin :)









KUVIA: mminka.kuvat.fi

Sunnuntaina olin Kaisan matkassa. Ensimmäisen kerran kehään pääsi Ulpukka mopsi, ei nyt millään niin kehuttavilla tuloksilla mutta ehkä vielä joskus paremmin ... Esitin Lusian tuloksella ERI mutta silti päätettiin että Lusia jää nyt hyllylle siksi aikaa että pahin mörkökausi on ohi. Junnuissa Joensuusta tutun Pilan kanssa tällä kertaa ilman tulosta tai jatko sijaa, kommenttina tuomarilta että pitää muistaa aina pöydällä korjata tuomarin koskettelun jälkeen.






sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

11.7 Kisat Purina areenalla

 Kuvia kisoita löytyy täältä

Epistelyn jälkeen voitiin hyvillä fiiliksillä lähteä virallisiin päin. Elli veti epiksissä niin hyvin, että rohkeena tyttönä ilmotin senki sitte, vaikka olin luvannu ittelleni että Elli kisaa vasta sitten kun se on oikeesti siihen valmis, eli vauhti, kepit ja luottamus kunnossa. Nooh, poikkeus vahvistaa säännön ;)

Molemmat koirat, siis Unnan ja Ellin ilmotin kaksi kertaa starttaamaan. Eka rata oli ulkona ja vaikutti heti alkuun tosi kivalta radalta! Tota rataa aattelin tehä vielä jälkeempäinkin vähän eri tekniikoilla.
Elli starttasi ekana, ja tavalliseen tapaansa "hitaasti mutta varmasti" kun koko rata oli sellasta köpöttelyä mutta haahuilua ei kyllä ollut ollenkaan! Virheitä tuli muistaakseni vain kepeiltä, mutta yliaikaa oli taas ihan liikaa. hmm hmm.. missäs se Ellin ekan radan video seikkailee .... nooh, voin sen tilalle laittaa videon Ellin toisesta radasta joka ei sitten mennykään niin putkeen :D


Unna kävi taas tavalliseen tapaansa ylikuumana, jolloin tulee ihan ihme virheitä kuten kieltoja ja ihme kiertoja ja ylläreitä. Rata meni ihan älyttömän hyvin kunnes lopetin ohjaamisen ja meni ohi, josta sitten meni koko rytmi sekasin ja meni seuraavakin ohi jolloin Unna oli jo seuraavassa putkessa -> kielto. Harmillinen kielto mutta oma moka. Ja sitte meni jo loppuratakin ihan mönkään. Mun pitäis ehkä opetella pitämään ajatukset kasassa.



Toinen rata oli vaikeempi, mutta meni huomattavasti paremmin. Koko alku radan oli suht hyvä rytmi vaikka vauhti ei ollut lähelläkään sitä täyttä mitä pitäis mennä kisatilanteessa. Ja TAAS tein niin tyhmän mokan että kyllä ärsyttää. Kun toi koira ei hae pelkästä käskystä esteelle ja silti mä aina oletan niin.. murr.. JA rata meni yliajalle! Nyt alko sitte sellanen kuntoilu ettei mitään rajaa, eihän tää nyt voi olla tottakaan että nopee koira ja menee yliajalle. Mä en vaan yksinkertasesti osaa pinkoa ja ohjata samaan aikaan :D Nyt oonki ottanu itteäni (ja siskoa) niskasta kiinni ja me ollaan alettu lenkkeilemään! Josko josko, sitte syksyn nuorten sm:issä pysyisin koiran perässä ;)


Forssa viikonloppu takana, kivaa oli ja siitä myöhemmin lisää! Aamulla nokka kohti Jaalaa, mökille!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Karjaa kv 7.7.-12


 Ohhoh, onpas kesä jo pitkällä, kun karjaa näyttelykin ohitse, ei kyllä yhtään tunnu siltä.. Toivottavasti sää muuttuisi nyt edes vähän kesäisemmäksi! Mutta joo, Karjaalla olin tällä kertaa Sallaa avustamassa. Hiostavan ja sateisen sään lisäksi pieni epäonni oli se että automme hajosi (luojan kiitos suoraan näyttelyn porteille) mutta parin muuttujan kautta selvisimme siitäkin. Meillä oli mukana 3 koiraa mutta lisää kasvatteja tuli omalla kyydillä.

Eetu



Esitin kolme koiraa: avo-uros Eetun, val-uros Leevi ja avo-narttu Peppi, ja sitten käväsin vielä Sentin kanssa pu kehässä + kasvattajaluokassa. Kiire oli siis, ja tuntui että kehässä sai ravata koko ajan. Multa meni tuloksetkin ihan ohi, mutta Sandico Unbreakble Bond PU-3 SERT ja Sandico Vanilla Sky PN-3 V-SERT.
 Ja Sandico kennel sai KP ja oli paras kasvattaja.









Tossa nyt taas tollanen pläjäys kuvia, loput kuvat löytyy osoitteesta http://mminka.kuvat.fi/kuvat/N%C3%A4yttelyt/Karjaa+kv+7.7.2012/

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Epistelyt tampereella 9.7

Tehtiin vähä extempore ja ajettiin 200 kilsaa epiksiin asti! Eli lähettiin Tiinan matkaan, mulla oli mukana Unna ja Elli. Tampereelle saavuttiin hyvissä ajoin ja pienen harhailun jälkeen löydettiin kenttä. Sää ei ollut kovin suosiollinen mutta se ei haitannut kovin paljoa. Laitoin molemmat koirat starttaamaan kerran mölleissä ja kerran kisaavissa.
Mölli rata oli tällä(kin) kertaa tosi easy, oikeastaan pelkkää suoraa + yksi valssi joka ei ollut välttämätön. Unna starttasi heti tokana, ja en saanut sitä kunnolla innostettua ennen rataa + sadekeli, joten rata oli Unnan radaksi _tosi_ tahmea. Alkuun pari kieltoa, yhessä vaiheessa haahuiltiin haistelemaan ja vauhti oli hidas kuin etanalla .. (no ei ehkä ihan mutta .. ) Joten ei menny ihan nappiin mutta möllit nyt oli tollanen lämmittely rata.
Epäilin vähän Elliä, koska kentällä ei ollut reunoja ja paikka ja hajut oli täysin vieraita. Elli kuitenkin meni todella hyvin siihen asti kunnes jossain radan puolessa välissä haahuili haistelemaan. Otin koiran samantien kainaloon ja lähdin radalta, se on nääs perjaate kysymys. Muuten meni hyvin, kontaktit ja kaikki! Epäilen että siinä oli joku herkku tippunut ynm, tällä kertaa ei tehnyt kiusallaan.

Sitten oli taas odottelun vuoro - sateessa. Tiina ja Sani hienosti medimölli kolmosia! Onnea vielä!

Kisaavien rata olikin sitten ..hieman.. haastavampi :D Oli oikeastaan aika mielenkiintoinen ja kun radan ekan kerran näin niin meinasi itku tulla, mutta ei se sitte ollutkaan yhtään niin paha. Ainut ongelma kohta oli rengas - takaakierto hypylle - kepit mikä meni sit paremmin kun odotin, molempien kanssa.
Unna oli taas ekana, kerkesin sen nyt hyvin lämpätä ja ottaa tilanteen tasalle. Ja heti sujui paremmin. Eka "kielto" tuli tuomarin mielestä kun hypyllä oli pientä epäröintiä mutta mun mielestä se meni kuitenkin ihan ok, mutta tuomari on aina tuomari. Sitten harmittavasti renkaan välistä! Toisella kerralla meni sit onneks oikeesta välistä. Kepit meni muuten hyvin, paitsi tuli pari ylimäärästä pyörähdystä kun ei toi keppien itsenäinen hakeminen oo vielä ihan hanskassa. Keppien sähläyksen jälkeen mentiin maaliin hienosti! Saldona 3 kieltoa ja 5..kontakteista joka ihan varmasti osui, tosin vähän yläkanttiin.. murr :D

Ellin edellisen radan keskeytys taisi auttaa kun ei seuraavalla radalla haahuiltu ollenkaan, mitä nyt vähän nenä kävi maassa. Toisen radan analysoinnin voisi sanoa lyhyesti ytimekkäästi että; Hitaasti mutta varmasti! Jep, yliaikanolla. Rata meni hidasta rytmiä mutta virheettömästi joten kai sitä ihan tyytyväinen voi olla?


Saatiinpahan ainakin palkintoja kotiin! Minikisaavien radalta yhteensä 3 tulosta, joista ykköstulos oli Unnan ja kakkostulos Ellin. Eli sainpahan seistä siinä palkintokylttien 1 ja 2 välissä :D heh heh. Eli ei ihan turhaa ajettu parisataa kilsaa kun saatiin 1, 2 ja 3 tulos Skk:n edustuksella! Hyvä me! Keskiviikon virallisia odotellessa...





torstai 28. kesäkuuta 2012

KKK kisat, cairnierkkari ja Salo + muuta löpinää

Kesäkuun ainut koirameno, olikin sitten koko viikonloppu pelkkää menoa. Perjantain Unnan kanssa KKK agilitykisat kirkkonummella, lauantaina cairnierkkari Porissa ja sunnuntaina näyttely Salossa.

Perjantain kisat meni ihan kivasti. Molemmat radat oli kivoja, ei mitään helppoja mutta ei haastaviakaan. Eka rata oli ehkä vaikeampi. Kontaktit meni yllättävän hyvin, samoin kepit! Hyvä rytmi ja virhepisteetön meno säilyi toka viimeiseen putkeen asti, jota ennen oli parin hypyn suora missä olin tietysti liian myöhässä. Vaihdoin suunnitelmaa lennossa ja yritin valssia suoran jälkeen jotta putken pää olisi ollut oikea. Hypyn jälkeen Unna kuitenkin näki jo putkenpään (väärän sellaisen) joten mun valssaus vaan antoi sille mahollisuuden juosta sinne. Näin jälkiviisaana voin sanoa että jos olisin ottanut riskin eli tehnyt takaaleikkauksen siihen putkelle niin se olisi varmasti mennyt ongelmitta. Nooh, ei voi mitään :D Ens kerralla sitten. Toisella radalla taas oli jotain häikkää putkissa... Melkein joka putkelta virhe, eli ei mennyt toinen rata yhtään niin hyvin, vaikka olikin helpompi. Videot valitettavasti eivät koskaan päässeet kamerasta koneelle asti ja nyt ovat kadotettu bittiavaruuteen :(

Lauantaina herätys oli kuudelta ja määränpäänä oli Yyteri, Pori eli Cairnierkkariin siis. Lilon ekaan näyttelyyn! Lilon veli oli myös ilmotettu. Lilo esiintyi tosi nätisti! Luokassaan oli muistaakseni 3 koiraa, joista Lilo oli kolmas ilman KP, "liian nuori, tarvitsee vielä aikaa" yllättävää sinänsä ;)




Saloon lähdettiin Kaisan porukan kanssa, Cacao, Inkku ja Ecco oli ilmotettuna. Esitin Kakun siis. Junnuissa kisasin ihastuttavalla harjiksella Pullalla, jonka kanssa ei sij, koska tein liikkeen väärin, muuten olis menny hyvin :)

Eipä tässä muuta, kuukausi on vierähtänyt ja postaustahti on ollut nollassa. Ei sillä että mulla olis jotain asiaa ollu.. Kesäkuu mennyt omissa menoissa, rippileirillä ja kesätöissä Ellin kasvattajan, Sallan kennelissä. Kivaa on ollut, ylihuomenna rippijuhlat! Ens kuussa karjaa, forssa, mäntsälä, pori.

Ja ainiin, tärkein meinasi unohtua. Meiän, siuntionkoirakerhon, uusi vuokrahalli on nyt käytössämme <3 Heinäkuun ajan on vaan omatoimitreenit, ja mm. huomen aamulla mennään Unskin kanssa vähän treenailemaan. Eli hyvää kuuluu! Seuraavassa postauksessa olis sit jo mun ikioman järkkärin aikaansaannoksia, saas nähä osaanko käyttää sitä olleskaan :D

perjantai 8. kesäkuuta 2012

3.6 Lohja rn

Sateinen päivä LOHJALLA, VIRKKALASSA (oisin voinu vaikka kävellä tonne kentälle..) vietetty. Oli kiva päivä kiitos siitä Hannalle, Jutalle ja Saralle :) En nyt jaksa tarinoida sen enempää. Tuomarilta kommenttina että "tosi iloista esittämistä, energinen koira, ja hyvä kokonaisuus" ja tulos tosiaan JH4, 7 kisaajasta. Kisakoirana ihana Rasmus <3








26-27.5 Joensuu, Suvi-Karelia 2012

Vihdoin sain pari kuvaa ja aikaiseksi kirjoittaa pari riviä reissusta.

Matka joensuuhun alkoi lauantai aamuna, klo 5.30 kun matkustimme taxilla äitini kanssa Helsinki-Vantaa lentokentälle. Lento kesti alle tunnin joensuuhun, ja käytiin vielä hotellillakin ennen kun lähdettiin raahustamaan kohti ravirataa. Junnut alkoi onneksi vasta joskus 12 jälkeen, joten kerettiin hyvin. Kisakoiraksi lauantaille mulla oli petsiestä, lagotto Nova. Nova oli 1,5 vuotias, ekaa kertaa lainassa ja oli tosi kiva koira. Tarvitsisi vielä vähän lisää kärsivällisyyttä niin olisi unelma lainakoira. Tuomari pyysi edestakaisin ja ympäri muistaakseni huom ... Nova meni liikkeet tosi kivasti, ainut onkelma taisi olla se että se ei malttanut seistä pitkää joten alkoi haukkumaan. Jatkoon ei tällä(kään) kertaa päästy, mutta tyytyväinen olen omaan sekä Novan suoritukseen. Terkut Novan omistajalle ;) Lauantai päivä meni nopeasti, enkä jaksanut jäädä ihmettelemään menoja sinne +30 asteen kuumuuteen. Lähdin siis sieltä sit suoraan shoppailemaan ja tutustumaan syntymäkaupunkiini.


Sunnuntaina olin paikalla jo paljon aikasemmin, ja suuntasinkin heti cairni kehälle, joka oli jo alkanut. Cairnikehällä vierähtikin koko aamupäivä ja laiskuuttani en jaksanut lähteä metsästämään junnukoiraa, jota minulla ei siis vielä ollut. Tuttu koira, Ella, jonka esitin viime tammikuussa turussa oli hienosti molempina päivinä VSP + SERT ja tuli suomen muotovalioksi, onnea Arja! <3
Tuijottelin cairneja siihen asti kunnes kuulin että nuoremmat oli jo loppuneet ja tajusin että nyt on jo kiire. Aikani etsittyä (lue ehkä 2 min hätäisesti ympäri ravirataa juostuani) sain käsiini norwichinterrierin jonka kanssa laukkasin pikaisesti kohti junnukehää. Tämä ärrieri ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen kanssani joten kokoontumisen jälkeen lähdin hakemaan uutta koiraa. JA koira ei siis todellakaan ollut mitenkään mukana vaan rimpuili paniikissa ympäriinsä eikä ottanut kontaktia. Vaihdoin rintamasuuntaa ja löysinkin itselleni tosi kivan bichon frisén Pilan! Kiitos lainasta Mialle! Pilan kanssa sujui tosi kivasti vaikka en biichoneita ennen olekaan esittänyt. Yllätykseksemme päästiin Pilan kanssa jatkoon! Päivän tavoite siis saavutettiin. Jatkossa tuomari (joka oli muuten Lotta Granström) pyysi tekemään pari liikkeet jotka tein Nea Harjanteen kanssa. Meni hyvin, mutta meidän tie jäi siihen. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen viikonloppuun, ja onnellisena matkustimme takaisin Joensuun lentokentälle ja sieltä samaa reittiä Helsinkiin.